Kansainvälisyydestä, harhailun tärkeydestä ja mainioista nuorista
Metsäkartano ja minä olemme jokseenkin samassa pisteessä. Keski-iässä, erinäisten remonttien tarpeessa olevia ikääntyviä. Meidän pitäisi muistaa myös kehittyä ja uudistua, pysyä perässä ja olla yllättäviä. Kukapa nyt haluaisi olla vuodesta toiseen samaa tarinaa toistava pölyttynyt aikuinen, jonka kiinnostavimmat jutut tapahtuivat joskus 90-luvun lopulla.
Mielekäs työni Metsäkartanolla on tarjonnut minulle paljon hienoja kokemuksia ja paraatipaikan nuorten elämän havainnointiin ja heidän rinnallansa kulkemiseen kansainvälisten kokemusten aikana. Olen saanut tukea nuoria ulkomaan matkojen kynnyksillä ja seurata sitä huimaa itsetunnon kasvua esimerkiksi nuorisovaihtojen aikana, kun nuoret pääsevät tutustumaan uusiin ihmisiin ja kulttuureihin yhdessä ystäviensä kanssa.
Olin viime viikolla yhdeksän lukiolaisnuoren kanssa Espanjassa nuorisovaihdossa. Matka oli osa Metsäkartanon kehittämishanketta, jossa keskitytään vastuullisen elämäntyylin elementteihin sekä kulttuurienväliseen oppimiseen. Espanjan nuorisovaihto yhdessä lukiolaisnuorten kanssa toi jälleen esiin sen, kuinka kovan paineen alla nykynuoret ovat ja kuinka valtavan paljon he arjessaan ahkeroivat. Koulutehtäviä tipahteli vaihtoviikon aikana tasaiseen tahtiin, joita nuoret suorittivat vapaahetkinään. Puheissa välähteli aika ajoin kirjoitukset tai pääsykokeet. Kuusitoistavuotiaillekin oli jo kirkkaana tiedossa, kuinka monta pistettä pitkän matematiikan kirjoittamisesta saisi ja kuinka hyvin sen avulla ovet haluttuihin jatko-opiskelupaikkoihin avautuisi. Monelle tulevaisuuden ammatti oli jo kirkkaasti selvillä.
Pandemia-aika on vienyt nuorilta lukioajasta paljon iloa, kun erilaiset lukioon liittyvät tapahtumat ja matkat ovat jääneet väliin. Eräs nuori totesikin Espanjassa ilahtuneena, että vaihdossa he saavat viimeinkin lukioajasta muitakin muistoja, kuin vain tehtävien tekemistä. Kurssien suorittaminen, alituisen tiedonkeruun kanssa pärjääminen ja tulevaisuudesta stressaaminen ovat ottaneet paljon sijaa harhailulta ja rentoudelta, joita nuorten soisi kokevan. Sosiaalinen media tuo myös oman haasteensa nuorten elämään.
Oli hyvä, että Erasmus+ -vaihto vei porukkamme Espanjaan. Saimme nauttia paikallisten huolettomuudesta ja rentoudesta. Kuinka hyvää se ryhmällemme tekikään! Kiinnostavien työpajojen ja ekskursioiden lisäksi nuoret pääsivät tutustumaan toisiinsa pitkien lounaiden ja päivällisten aikana keskustellen. Yhdessä irlantilaisten ja espanjalaisten nuorten kanssa ajatuksia vaihdettiin muun muassa koulunkäynnistä, ruokakulttuurista sekä huumoriemme eroista. Pitkän ruokailukaavan aikana ehti hyvin myös miettiä Suomen ja Espanjan sisällissotia, tasa-arvon toteutumista sekä käytösnormeja eri maiden välillä.
Vaihdon aikana opimme myös sietämään muutoksia, vaihtuvia aikatauluja ja kaikkea sitä, mikä oli eri tavalla kuin kotona. Rikoimme myös nuorisovaihtorutiiniamme, emmekä tehneet yhtään tehtävää arvioidaksemme oppimiskokemuksiamme, emme kirjoittaneet vaihtopäiväkirjaa, saati ruotineet nuorten avainkompetenssien kehittymistä. Tuntui tärkeältä antaa olla ja ottaa rennosti, sillä nuorten mankeli kyllä käynnistyisi heti kotiin palattua.
Aamuyöllä kotimatkalla kohti lentokenttää, bongasi eräs nuorista tähtitaivaalta jotain, mitä voi nähdä ainoastaan kerran tuhannessa vuodessa. Neljä planeettaa loisti kirkkaasti kauniissa rivissä suoraan edessämme. Ihailimme näkyä bussin ikkunasta. Planeetat ja niiden näennäinen riviin järjestyminen saivat minut miettimään aikaa. Emme ikinä tule ehtimään kaikkialle, minne haluamme, eikä aika riitä jokaisen tavoitteen täyttymiseen, vaikka kuinka suoritamme. Välillä käy vaan tuuri, kuten meille kävi planeettojen näkemisen kanssa. Siksi haluaisinkin sanoa teille nuoret: te ehditte kyllä, ei ole mitään kiirettä. Vaikka opiskelupaikan kanssa ei heti tärppäisikään tai jos ylioppilaskirjoitusten jälkeen ei vielä tiedä mitä haluaa, maailma ei siihen kaadu. Päinvastoin maailma saattaa jopa avautua.
Maija Jeskanen, kansainvälisyyskoordinaattori
Yläreunan kuva: Rentoutumista retkellä
Alempi kuva: Haaveilua palmun alla