
Kestävä kehitys
Metsäkartano toimii kestävän kehityksen hengessä ekologisessa, yhteiskunnallisessa ja kulttuurisessa mielessä. Ekologinen ajattelu ulottuu läpi toiminnan.
Luontomatkailussa korostetaan kestävän ja vastuullisen matkailun periaatteita ja hyödynnetään läheisiä luonnon monimuotoisuuden aarreaittoja ympäri vuoden – lihasvoimin. Luonnonsuojelualueet ja Natura-alueet ovat myös nuorisomatkaajien saavutettavissa. Metsäkartanolta lähtee uusittu retkeilyreitti Pumpulikirkon kautta Tiilikkajärven kansallispuistoon. Paikallisten Natura-alueiden historiaan, lajistoon ja retkeilymahdollisuuksiin voi tutustua päärakennuksen Natura-näyttelyssä.
Ympäristökasvatuksellisuus on kiinteä osa luontoleirikoulujemme toimintaa. Pidämme yllä Ympäristöjyvät resurssipankkia, sekä järjestämme tapaamisia ja koulutuksia.
Metsäkartanon vastuullinen toiminta ympäristön suhteen välittyy kävijöille myös EU-kukan (Euroopan ympäristömerkki) kautta käytännön tekoina. Metsäkartanon päivittäisessä toiminnassa pyritään mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittavaan toimintaan. Jätteet lajitellaan ja kierrätetään. Keittiössä nautimme herkullisesta, osin lähi- ja luomuruuasta, joka on valmistettu alusta asti paikan päällä. Metsäkartanossa toteutetaan ammattikeittiöille suunnattua Portaat luomuun -ohjelmaa. Suomalaisesta puusta taidolla rakennetut majoitusrakennukset lämpiävät paikallisten toimittajien hakkeella ja puut ostetaan naapurista.
Metsäkartano on tärkeä alueellinen työnantaja, joka haluaa panostaa henkilöstön hyvinvointiin pitkillä työsuhteilla, säännöllisellä koulutuksella, työterveyspalveluilla sekä työturvallisuuden ja riskien hallinnalla. Työviihtyvyyteen kiinnitetään erityistä huomiota. Talo tarjoaa myös runsaasti työssäoppimis- ja harjoittelupaikkoja alan opiskelijoille.
Metsäkartanon toiminnassa hyödynnetään paikallishistoriaa; niin savottakulttuuri, kuin järvimalmia nostaneet Rautakuninkaatkin tulevat tutuksi. Henkiselle uudistumiselle ja rentoutumiselle antavat tilaa kaunis, hiljainen luonto ja mahdollisuudet itsensä toteuttamiseen luovasti. Kansainvälisyys ja erityyppiset asiakasryhmät sulautuvat vahvaan paikalliskulttuuriin muodostaen upean, harmonisen ja voimaa antavan kokonaisuuden.
Metsäkartano sai Pohjois-Savon ympäristökeskuksen ympäristöpalkinnon vuonna 2004. Sen majoitusliiketoiminta sertifioitiin EU-kukalla vuonna 2007. EU-kukka edellyttää pitkäjänteistä ja laadukasta ympäristönäkökohtien huomioimista kaikessa toiminnassa.
Natura 2000
Pohjois-Savon ympäristökeskus toteutti vuosina 2002-2006 LIFE luonto -hankkeen "Soiden ennallistaminen ja ympäristökasvatus" Rautavaaran ja Varpaisjärven kunnissa. EU:n tukemassa hankkeessa (2,2 milj. euroa) olivat Pohjois-Savon ympäristökeskuksen lisäksi mukana Metsähallitus, Metsäkartano ja kohdekunnat. Hankkeen kohteet (12 400 hehtaaria) muodostavat Pohjois-Savon arvokkaimman suo-, metsä- ja vesiluonnon kokonaisuuden. Luontodirektiivillä suojeltuja NATURA alueita ovat Tiilikka, Löytynsuo-Maamonsuo, Kolmisoppisen suot, Pumpulikirkko ja Älänne. Tiilikka ja Älänne ovat lisäksi lintudirektiivin erityisiä suojelualueita.
Hankkeella parannettiin alueen luonnon monimuotoisuutta. Metsätalouden tarpeisiin kuivatut suot ja metsänhakkuut ovat muuttaneet voimakkaasti Pohjois-Euroopan suo- ja metsäluontoa. LIFE luonnon avulla perustettiin uusia suojelualueita turvaamaan vanhoja luonnontilaisia soita ja metsiä. Suoalueita ennallistettiin tukkimalla ojia ja poistamalla vettä haihduttavaa puustoa. Metsissä lisättiin lahopuuta runkoja kaatamalla ja kaulaamalla, poistamalla vieraita puulajeja, puustoa pystyyn polttamalla ja tekemällä pienaukkoja lehtipuuston lisäämiseksi. Vanhoja koskireittejä kunnostettiin uittojen jäljiltä kiveämällä ne uudelleen ja rakentamalla kaloille kutupaikkoja. Alueiden virkistyskäyttöä parannettiin kunnostamalla retkeilyreittejä, palveluvarustusta ja opasteita. Retkeilykohteista tuotettuja esitteitä löydät mm. Natura-näyttelytilasta.
Metsäkartanolle valmistui keväällä 2005 pysyvä Natura-näyttely, joka kertoo Natura-alueista ja luonnonsuojelusta paikallishistoriaa unohtamatta. Näyttelyyn sisältyy infopiste retkeilijöille, syksyllä 2005 valmistunut uonnonsuojeluaiheinen tietokonepeli ja luontoelämyksiä lapsille. Metsäkartanolla työskenteli ympäristökasvattaja, joka kehitti leirikoululaisille ja matkailijoille suunnattua luonto-ohjelmatarjontaa, tiedotti hankkeesta ja pyrki lisäämään myönteisyyttä luonnonsuojeluun. Ympäristökasvattajan työ jatkuu edelleen maakunnallisessa ympäristökasvatuksen yhteistyö- ja kehittämishankkeessa Ympäristöjyvät.
Hankkeesta lisää sivuilta www.ymparisto.fi/suolife